Päästiin koirien kanssa nauttimaan mökkeilystä, kun Henriikka pyysi meitä heidän mökilleen. Oli aivan älyttömän hauskaa. Grillattiin, saunottiin, uitiin ja nautittiin kesästä. Koirilla oli ehkä kivointa koskaan. Juusolla ja Aavalla oli leikkikaverinaan Tipu-dopperi. Juuso sai harjoitella uimahyppyjä laiturin päästä, välillä mentiin jalat edellä, välillä pää edellä. Koirat nauttivat vedestä ja vapaudesta silmin nähden. Aava intoutui myös uimaan todella paljon, tyttö ui ehkä jopa enemmän kuin Juuso. Ei tarvinnut edes heittää veteen keppiä kun tyypit vain teki omia kierroksiaan ulapalle. Oli ilmeisesti aika kiva viilentäää itseään välillä vedessä kun juoksurallin jälkeen oli aina kuuma. Aava oli muutenkin tosi energinen ja iloinen, ehkä elämä alkaa pikkuhiljaa palautumaan normaaliksi. 



Koirat juoksivat ja uivat koko päivän ja illan. Yötä kohden meno alkoi pikkuhiljaa rauhoittumaan. Aava pääsi illalla ensimmäistä kertaa elämässään saunomaankin ja tykkäsi kovasti. Arvasin, että kun päästäään kotiin niin uni maittaa. Molemmat ovatkin nukkuneet hievahtamatta siitä asti kun tultiin tänään.

Juuso ehti aiheuttaa mulle taas muutaman ylimääräisen sydämentykytyksen kun saavuttiin mökille ja päästin koirat autosta pihalle. Henriikka ehti juuri sanoa, että pihan ulkopuolella, metsässä menee piikkilanka-aita, kun siinä samassa sekunnissa Juuso rynnisti metsänpuolelle ja hyppäsi lankojen välistä aidan toiselle puolelle. Ei ehditty sanoa mitään, veret ehkä pysähtyi hetkeksi kun odotin alkaako tuskanhuuto, menikö kenties silmä puhki vai mistä niitä reikiä löytyy. Oli onneksi hyvä tuuri, eikä Juusolle käynyt kuinkaan. Nostin pojan sitten takaisin toiselle puolelle ja raivosin ja pauhasin sen verran, ettei uutta läpijuoksua enää nähty. Huh. Melkoisen pelottavia nuo piikkilangat, saavat helposti pahaa jälkeä aikaan. Mitäpä olisikaan mökkeily ilman pientä koirien aiheuttamaa lisästressiä...