Mentiin taas tänään jäljelle ja lenkille metsään Henriikan ja Tipu-dopperin kanssa. Metsässä mentiin taas tukkaputkella. Aava jäljesti tosi hyvin, juoksusta huolimatta intoa riittää. Vaikka nyt alkaa Aavan mieliala muuten vähän ailahtelemaan. Remmilenkillä Aava on melkeinpä perässä vedettävä ja metsässäkin tyytyy juoksentelemaan ihan meidän ihmisten lähistöllä. Erikoista. Toivotaan, että juoksu kohta loppuisi ja iloinen, sekopääsählä-Aava palaa.

Aavan ilme on sen näköinen, että rauhoitu keskenäs.


Ja sitten mennään eikä meinata.


Aava käyttäytyi tänään muutenkin täysin vastoin yleisiä tapojaan, sillä tänään ensimmäistä kertaa tyttö näytti hampaitaan, murisi ja ärähti kunnolla Tipulle. En kyllä voi siitä Aavaa syyttää, Tipu on aikamoinen tapaus auton takaluukussa, kiljuu, karjuu, pomppii, pyörii. Aavalla sitten paloi pinna ja kertoi aika selkeästi mielipiteensä moisesta käytöksestä. Ja täytyy kyllä sanoa, että Tipu ei aikaisemmin ole paluumatkaa ollut niin hiljaa autossa kuin tänään. Aavasta on tullut ihan tosikko. Juoksulla on varmasti vaikutus tytön käytökseen, en ole tosiaan KOSKAAN aikaisemmin kuullut Aava murisevan. Puolitoista vuotta kesti.

Kun tultiin kotiin metsästä, kävin Aavan kanssa vielä Subwayssa. Tai Aava jäi ulkopuolelle odottamaan kun hain patongin. Loistava treeni BH-kokeen kaupunkiosuudelle. Aavan ohi meni polkupyörä, perhe lastenvaunuineen ja pällistelevä mies ja Aava vain istua kökötti. Itse pystyin koko ajan tarkkailemaan koiraa lasin läpi. On mulla kiltti koira, tai sitten äärettömän masentunut.

Tänään aamupäivällä, mulla oli kamalan tylsää ja sain vihdoinkin monen kuukauden projektini seinälle. Valokuvia koirista.